Skip to main content

PT EVE

MINUSTA

Olen personal trainer, valmentaja ja urheiluhieroja Tampereelta. Olen ollut liikunnallinen pienestä saakka. Alakoulussa pelasin kaikki jalkapallo-, jääpallo-, salibandy- ja muut koulujenväliset turnaukset, ja jalkapallo jäi omaksi lajiksi aina aikuisikään saakka. Parikymppisenä mukaan tuli voimaharjoittelu. 25-vuotiaana tutustuin amerikkalaiseen jalkapalloon, jota pelasin kuusi kautta Suomen korkeimmalla sarjatasolla ja edustin Suomea MM-kotikisoissa 2022 kotiin tuomisina pronssimitali.

Samaan aikaan tein laattahommia rakennustyömailla ja olin tilanteessa, jossa energiaa ei työpäivän jälkeen riittänyt mihinkään ja muutoksen tekeminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Olin väsynyt, nukuin huonosti, enkä pitänyt huolta jaksamisestani. Lopulta kuormitus kasvoi liian suureksi ja sairastuin. Silloin ymmärsin, että asioiden on muututtava, ja pyysin apua valmentajalta: halusin voida paremmin ja tuntea oloni jälleen omaksi itsekseni. Onnistuin siinä, ja nyt haluan auttaa muita ihmisiä saavuttamaan saman!

Valmentajana olen kannustava mutta rehellinen. Haluan, että uskallat kertoa minulle myös niistä viikoista, jolloin mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan, tai laitat viestiä hetkinä, kun tekisi mieli luovuttaa. Ne hetket eivät ole epäonnistumisia, vaan osa muutosta, ja juuri silloin valmentajaa eniten tarvitaan. Minulle tärkeintä on nähdä, että muutos näkyy vähitellen myös ajattelussa ja arjessa – ei vain siinä, mitä vaaka näyttää.

Minä vastaan suunnasta, tuesta ja siitä, että suunnitelma toimii myös muuttuvassa arjessa. Sinun vastuullasi on tehdä sovitut asiat ja kertoa minulle rehellisesti, miten ne ovat onnistuneet. Vain silloin voimme muokata valmennusta eteenpäin niin, että se tukee sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

Uskon, että onnistumiset eivät tule täydellisillä ohjelmilla. Ne tulevat suunnitelmilla, jotka ovat noudatettavissa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Koulutukset

Näiden lisäksi minulla on laaja koulutustausta ja hyvä käsitys muilta aloilta:
Rakennusmaalari, laatoittaja, jäteautonkuljettaja
sekä kaupan ala.

Koulutustaustani ansiosta ymmärrän laajasti niin henkistä, kuin fyysistä kuormitusta mitä eri työt aiheuttavat.

Tuntuuko, että voisin olla valmentajasi?

Varaa maksuton valmennusvartti, jutellaan rauhassa tilanteestasi ja katsotaan yhdessä mikä valmennus sopisi sinulle parhaiten.